tiistai 22. helmikuuta 2011

Miten The Brights eroaa vapaa-ajattelijoista?

Jussi K. Niemelä

Toimiessani vuosina 2008-2010 Vapaa-ajattelijain liitto ry:n puheenjohtajana pyrin ystäväni Tapani Hietaniemen kanssa määrätietoisesti muuttamaan liittoa länsimaisempaan suuntaan. Kommunistit eivät siitä pitäneet. Vapaa-ajattelijain liitto ry:n historiasta johtuen liike nojaa vielä vahvasti tieteelliseen ateismiin ja/tai dogmaattiseen materialismiin (marxismileninismiin). Tällainen metafyysinen dogmaattisuus ei mielestäni mitenkään eroa uskonnollisuudesta.

The Brights edustaa myös lähtökohtaisesti vapaa-ajattelijoita paljon dialogihakuisempaa ja pehmeämpää lähestymistapaa vakaumusten erojen aiheuttamiin ongelmiin. Vapaa-ajattelijain ohjelma ja toiminta ovat edelleen paikoitellen suorastaan uskonnonvastaisia, erityisesti kristinuskoa vapaa-ajattelijaliike pyrkii toistuvasti demonisoimaan, vaikka kristinusko nykymuodossaan on jo hyvin maallinen ilmiö.

Uskonnossa ei vapaa-ajattelijoiden riveissä haluta nähdä mitään hyvää tai kääntäen uskonnon väitetään aiheuttavan pelkästään pahaa. Tämä on yleistys, mutta kokemukseni valossa oikeutettu. Toki kristinuskon hegemonia-asema aiheuttaa edelleen tasa-arvo-ongelmia yhteiskunnassamme, mutta näiden ongelmien ratkaisemisessa jyrkkä vastakkainasettelu ei ole nähdäkseni kovin hedelmällinen lähestymistapa.

Me brightit emme ajattele vakaumusten tasa-arvosta niin yksioikoisesti kuin vapaa-ajattelijat. Uskonnoissa on myös paljon hyvää eikä yliluonnolliseen uskominen itsessään tietenkään tee ihmisestä sen parempaa tai huonompaa kuin se, ettei yliluonnolliseen usko.

Moraalisesti myös vapaa-ajattelija voi olla täysin turmeltunut yksilö, samoin kuin uskova. Toisin sanoen moraalisuus ei riipu vakaumuksesta, uskosta tai sen puutteesta.

Uskominen ei myöskään ole typeryyttä tai tietämättömyyttä. Bright (välkky) ei merkitse sitä, että pitäisimme itseämme jollakin tapaa erityisen fiksuina. Brightin vastakohta ei ole dim, typerä, vaan super, jonka voisi kääntää vaikkapa ylikseksi (myönnän, että termi on huono). Super uskoo yliluonnolliseen, kun taas bright ei. Bright nojaa luonnontieteelliseen maailmankuvaan ja tietoteoreettiseen naturalismiin, joka muuttuu jos ja kun luonnontieteessä teoriat täsmentyvät kokeellisen metodin myötä.

Uskonnotkaan eivät ole muuttumattomia, mutta niiden perusoletus yliluonnollisista toimijoista on usein noussut dogmin asemaan. Tätä kritisoimme ja kritisoimme yhtä painokkaasti myös tiedettä tai tieteellistä ateismia, joka on nostanut itsensä dogmin asemaan. Dogmaattisuuden pitäisi olla vapaan ajattelun vastakohta, mutta itse asiassa vapaa-ajattelijat ovat usein huomattavasti dogmaattisempia kuin maltilliset teistit.

Toinen merkittävä tekijä, joka erottaa meidät vapaa-ajattelijoista, on se, ettemme edes halua järjestäytyä. Bright voi olla ilman kuulumista mihinkään järjestöön. Oikeastaan kokemusteni valossa voin todeta, että Vapaa-ajattelijain liitto ry:n äärimmäisen vanhoillinen ja kankea järjestörakenne (liittokokous, liittovaltuusto, liittohallitus, jäsenjärjestöt) aiheuttaa suunnattomasti turhaa byrokratiaa sekä valtataistelua ja näin suorastaan haittaa toimimista uskonnottoman maailmankuvan puolesta. Liiton vuodesta toiseen jatkuvat sisäiset kahnaukset vähentävät yksilöiden toimintamotivaatiota ja pahimmassa tapauksessa vievät sen kokonaan. Näin kävi myös minulle. Erosin Vapaa-ajattelijain liitto ry:n puheenjohtajan paikalta marraskuussa.

Brights ei puhu kenenkään suulla eikä edusta ketään. Jokainen meistä edustaa itseään, brights on vain löysä kattotermi sille, miten määrittelemme itsemme vakaumusten kentässä. Pyrkimyksemme on siis rauhanomaiseen rinnakkaiseloon eri vakaumusten välillä, mutta toki lähdemme mielellämme myös kriittiseen ja rakentavaan dialogiin.

Uskonnottomien asema Suomessa on edelleen heikko, joten meitäkin tarvitaan. Meiltä ei kannata odottaa virallisia kannanottoja tai lausuntoja, kuten Vapaa-ajattelijain liitto ry:ltä, mutta sen sijaan epävirallisesti tulemme tällä blogilla ottamaan kantaa aina kun se on tarpeen. Kommentoimme myös mielellämme julkisuudessa aihepiiriin liittyviä asioita.

Julkaisemme lähiaikoina myös kirjallisuutta, jossa vakaumusten eroja pohditaan siten, että vapaa-ajattelun, uusateismin ja brightsin yhtäläisyydet sekä erot käyvät selviksi. Tämän vuoden aikana on tulossa kaksi aiheeseen liittyvää teosta, joista lähemmin käsillä olevaan aihepiiriin tarttuu toimittamani esseekokoelma Mitä uusateismi tarkoittaa? (Savukeidas). Sitä ennen ja sen jälkeen samoja aiheita tullaan käsittelemään tällä blogilla. Vierailevat kirjoittajat ovat tervetulleita.

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Uskonnonvapaus on myös velvollisuus kunnioittaa

Nora Luoto:
Olen ateisti. Tämä ei ole uutinen teille eikä se ole enää uutinen täälläkään. Lukuisten yleisönosastokirjoitusten ja muiden lehtiartikkeleiden myötä uskonnottomuuteni ja ajatusmaailmani on tullut tutuksi myös raamattuvyöhykkeellä. Tämä kaikki on saanut aikaan reaktioita, joita osasin odottaa, mutta jotka silti tuntuvat uskomattomilta nykyisessä tasa-arvoon tähtäävässä yhteiskunnassa. Raamattuvyöhykkeellä uskonnottomuus on asia, josta ei saa puhua. Sitä ei yleisesti pidetä yhtä oikeana maailmankatsomuksena kuin uskonnollista. Uskonnottoman näkemyksiä saati oikeuksia ei kunnioiteta samalla tavalla kuin uskovien tai tapauskovien, vaan ajatellaan, että ”taas tuo ateisti meuhkaa turhasta”.
Postilaatikon kautta on helppo kertoa, että olet väärässä. Omaani on päätynyt vaikka mitä. Kerran se oli tukittu täyteen Vartiotorneja ja Herätkää! – lehtiä. Eräs nainen on ottanut sydämen asiakseen uskonnottomuuteni. Hänellä on tapana vastata postilaatikkoni kautta aina, kun kirjoitan paikallislehden yleisönosastolle. Juttuni ruokarukoiluttamisesta ja lasten uskonnonvapaudesta sai hänet tuomaan minulle artikkelin lapsen uskosta ja sen tuomasta turvallisuuden tunteesta. Hän on myös henkilökohtaisesti kertonut minulle rukoilevansa puolestani, koska jeesus rakastaa minuakin kaikesta huolimatta. Tämän naisen jatkuvan huolenpidon lisäksi on muita satunnaisia ihmisiä, jotka yrittävät minut pelastaa. Kuten huolestunut mies, joka lähetti kattavan paketin antikristuksesta, pedon merkistä, kristuksen paluusta ja jumalan suunnitelmasta ihmiskunnan suhteen.
Nostettuani esille päivähoidossa ja kouluissa tapahtuvan ruokarukoiluttamisen huomasin, että kaikki entiset hyvänpäiväntutut eivät enää tervehdi. Ruokarukoiluttaminen oli mukana noin vuosi sitten esitetyssä paikallisessa revyyssäkin – ei mitenkään imartelevaan sävyyn minun kannaltani. Olen joskus harkinnut kaupunginvaltuustoon pyrkimistä, mutta sen jälkeen kun mielipiteeni tulivat yleiseen tietoon, minun annettiin ymmärtää, että turha edes yrittää. Pikkujuttujahan nämä ovat verrattuna siihen, mitä muualla maailmassa tapahtuu. On kuitenkin käsittämätöntä, että asenteet Suomessa ovat vielä sellaiset, ettei tietyistä asioista saisi edes puhua. Aiemmin mainitsemani nainen asuu naapurissani. Jokainen tyylillään, mutta ei minulle silti tulisi mieleenkään viedä hänen postilaatikkoonsa papereita siitä, ettei jumalaa ole. Asioista saa olla eri mieltä, mutta kaiken perustana on oltava toisen ihmisen ja hänen mielipiteidensä kunnioittaminen.
Minusta ilmestyi alkuvuodesta paikallislehdessä henkilökuva, joka keskittyi pääasiassa vapaa-ajatteluun ja uskonnottomuuteen. Otsikko oli yliampuvasti, mutta myyvästi ”Vielä häntä ei ole poltettu roviolla”. Itse jutussa minua kutsuttiin Kristiinankaupungin ulkopuolisimmaksi asukkaaksi. Toimittaja oli kanssani samoilla linjoilla maailmankatsomuksellisesti, mutta hänen sanavalintansa ja artikkelin näkökulma kertovat raamattuvyöhykkeellä vallitsevasta ajattelutavasta ja ennakkoluuloista. Toiset kutsuvat niitä perinteiksi, minä kutsun niitä syrjinnäksi ja epätasa-arvoiseksi kohteluksi.
Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus. Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan uskonnon tai vakaumuksen perusteella. Rivien välistä voi löytää myös velvollisuuden kunnioittaa muiden katsomusta. Itse asiassa sen voisi lisätä Suomen perustuslakiin: ”Jokainen on velvollinen kunnioittamaan muiden vakaumusta ja kohtelemaan muita tasa-arvoisesti riippumatta maailmankatsomuksesta.” Kuulostaa itsestäänselvyydeltä. Sitä se ei ole.

Tapauskova on hällävälisti

Nora Luoto:

"Tapakristitty on sellainen uskonnollisen yhteisön jäsen, jonka katsotaan kuuluvan yhteisöön lähinnä tottumuksen tai yhteiskunnan perinteen takia. Suomessa valtaosa kansasta kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Tapauskovat eivät ota juurikaan osaa seurakunnan tilaisuuksiin tai yhteisölliseen uskonnon harjoittamiseen. Kirkon jäsenyyden nähdään olevan tarpeellinen lähinnä perinteisten ristiäisten, häiden ja hautajaisten osalta."
Tällä hetkellä evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluu vajaa 80 prosenttia suomalaisista. Pieni osa heistä on aktiiviseurakuntalaisia, jotka osallistuvat uskonnollisiin tilaisuuksiin, rukoilevat ja uskovat jumalaan kuten kirkko opettaa. Loput uskovat jumalaan eri tavalla, epäilevät jumalan olemassaoloa tai eivät usko jumalaan ollenkaan. Suurimman ryhmän muodostavat perusseurakuntalaiset, joilla tärkein kirkkoon kuulumisen syy on syntymän, avioliiton ja kuoleman yhteydessä pidettävä kirkollinen toimitus. Vuonna 2008 kirkon tutkimuskeskuksen tekemän kyselyn mukaan vain 7 prosenttia liittyi kirkkoon uskon selkiytymisen takia. Lähes puolet, 49 prosenttia, liittyivät kirkkoon kummiksi pyytämisen, rippikoulun, kirkkohäiden tai kuoleman läheisyyden takia. Muita liittymisen syitä olivat muun muassa yhteisöllisyyden kaipuu, siirtyminen toisesta uskonnollisesta yhteisöstä ja tuki kirkon arvoille ja työlle. Vain harva saa itse valita liittyykö kirkkoon vai ei, koska heidät kastetaan seurakunnan jäseniksi. Jäsenyyden säilyttämisen ja kirkkoon liittymisen syyt ovat kuitenkin useimmilla samat - kirkolliset toimitukset. 
Olin kesällä häissä, joissa pappi kertoi avioliitosta ja piti perinteisen "Suurin niistä on rakkaus" -puheen. Lopuksi hän totesi, että ihminen on tyhmä, jos luulee voivansa itse vaikuttaa elämäänsä tai onnellisuuteensa. Vain uskomalla ja luottamalla jumalaan selviää elämässä. Jälkeenpäin sain kuulla, että hän oli vaihtanut yhden morsiamelle rakkaan virren, koska se ei ollut tarpeeksi uskonnollinen. Ihminen saa nimen, toimii kummina, menee naimisiin ja kuolee ilman pappia tai kirkollista toimitusta. Väitän, että ilman edellisiä juhlasta saadaan persoonallisempi ja enemmän juhlaväen näköinen eikä kenenkään tarvitse vaivaantua puheen muuttumisesta saarnaksi.
Jumalusko on pitkään ollut itsestäänselvyys ja kirkkoon on kuuluttu, koska niin on aina tehty. Tämä asenne on muuttumassa; kirkosta eronneiden määrä kasvaa samalla kun kastettujen määrä vähenee. Kirkkoon ei kuuluta enää pelkästään sen vuoksi, että se olisi hyvä perinne tai "kunnon kansalaisen velvollisuus". Muutos on kuitenkin hidasta ja suurin osa suomalaisista kuuluu edelleen tapauskoviin perusseurakuntalaisiin ylläpitäen yhden uskonnon valta-asemaa, vaikka eivät itse uskoisi sen edustamiin oppeihin. Itse asiassa tapauskova käsitteenä on harhaanjohtava. Eivät he välttämättä edes usko tavan vuoksi, kuuluvat vain tottumuksesta uskonnolliseen yhteisöön. Kutsun heitä hällävälisteiksi, joiden ajatusmaailmaa tekisi mieli ravistella kaksin käsin. Uskonnon ei pitäisi olla kuin vaate, johon voi pukeutua silloin kun huvittaa. Uskonnottomiakin on syytetty hälläväliä-asenteesta, mutta tuskin kukaan muu välittää esimerkiksi katsomusten tasa-arvosta yhtä paljon kuin me. 
Jos ihminen uskoo jumalaan ja haluaa harjoittaa uskoaan aktiivisesti, antaa seurakuntaan kuuluminen hänelle varmasti paljon. Entä sitten, kun kirkkoon kuulutaan vain tavan vuoksi? Tällaiseen yhteisöön kuuluminen ilman uskoa on pelkkä opittu tapa, eikä sillä ole sisältöä tai arvoa. Tapauskovaisuus on vain uskonnon kuori, väljähtänyt versio. Kirkko ei ole koko kansan pitopalvelu, joka järjestää elämän tärkeimpien tapahtumien yhteydessä juhlat, vaikka suurin osa seurakuntalaisista sen sellaiseksi mieltääkin. Jos valittavina ovat kirkolliset toimitukset ja vanhat tavat tai rehellisyys itselleen ja omalle maailmankatsomukselleen, ei valinnan pitäisi olla kovin vaikea. Mihinkään ei pidä uskoa vain koska on yksinkertaisesti kuullut sen, koska se on kulkenut sukupolvelta toiselle. Ei ole "ihan sama" onko uskonnollisen yhteisön jäsen. Kirkkoon kuulumalla ihminen edustaa kirkkoa ja hänen tulisi ainakin pääpiirteittäin olla samaa mieltä uskonnon oppien kanssa. Ahdasmielisiä, maailmankatsomusta rajoittavia mielipiteitä ei ole pakko hyväksyä, ihminen voi valita. Ja kaikista tärkeintä - itse voi myös ajatella.  

Uskonnottoman asema koulussa

Nora Luoto:

Lapsi aloittaa koulun. Hänelle ei missään vaiheessa kerrota ruokarukoiluun osallistumisen olevan vapaaehtoista. On aika siirtyä syömään, lapsi päättää laskea vielä viimeisen laskun loppuun, jolloin opettaja sanoo: "Lopeta jo laskeminen ja nouse rukoilemaan. Koko luokka odottaa sinua, ethän halua meidän myöhästyvän ruokailusta." Koulun mukaan tämä "toiminta on yhteisöllistä, leikinomaista ja huumorintäyteistä". Saman koulun henkilökunnan mukaan "hiljentyminen ja rauhoittuminen oman opettajan johdolla ennen ruokasaliin siirtymistä on mielletty siirtymäriitiksi, johon ei liity minkäänlaista pakottamista, vaan osallistuminen on täysin vapaaehtoista". Tämä lapsi on oikeasti olemassa, hän käy kyseistä koulua. Kouluun viittaavat kommentit ovat vastineesta Vapaa-ajattelijain liiton ruokarukoiluttamisesta tekemään kanteluun. Vain joitain vuosia sitten samassa koulussa laitettiin kaksi oppilasta välinevarastoon ruokarukouksen ajaksi. Uskonnontuntien ajan nämä oppilaat kuluttivat aikaansa käytävillä tai kirjastossa. Koulun vastineen mukaan "oppilasta ei jätetä yksin eikä yhteisön ulkopuolelle, vaan tilanteen mukaan järjestetään korvaavaa toimintaa".
Aluehallintovirasto toteaa päätöksessään ruokarukouksen olevan uskonnonharjoittamista, joka voidaan jatkossakin sisällyttää perusopetuksen päiväohjelmaan oman uskonnon opettamisena. Rukoileminen opettajan johdolla sallitaan, mutta siihen ei velvoiteta. On siis täysin koulun henkilökunnan oman ymmärryksen varassa kuinka oppilaiden tasa-arvoinen kohtelu toteutetaan. Aluehallintovirasto suhtautuu asiaan sinisilmäisesti ja välinpitämättömästi luottaessaan koulujen "oikein toimimiseen". Käytäntö kun valitettavan usein eroaa hienoista periaatteista. Uskonnottomille vanhemmille ei anneta muuta vaihtoehtoa kuin pyytää opettajaa erottamaan lapsensa ryhmästä usean kerran päivässä ja osallistumaan siihen "mielekkääseen, korvaavaan toimintaan". Näin kunnioitetaan kaikkien vakaumusta, asettamalla vanhemmat sietämättömään tilanteeseen erottaa oma lapsi muista. Tämä ei kasvata lapsissa suvaitsevaisuutta tai ryhmähenkeä. Aluehallintoviraston ei tarvitsisi luopua kuin kahdesta sanasta; opettajan johdolla. Ruokarukoukseen tulee antaa mahdollisuus, mutta kun se tapahtuu opettajan johdolla, aiheuttaa se syrjintää ja epätasa-arvoista kohtelua.
Kouluissa vedotaan usein myös perinteisiin ja enemmistöön. Perinteet ja muut vanhat tavat sietävät jäädä historiaan, jos ne eivät sovellu nykyisen yhteiskunnan tasa-arvon tavoittelemiseen. Entä sitten, jos enemmistö oppilaista olisi muslimeja? Euroopan Unionin perusoikeuskirjan, YK:n ihmisoikeusjulistuksen, Unicefin lapsen oikeuksien julistuksen ja Suomen perustuslain mukaan jokaisella on oikeus uskonnonvapauteen. Ei niissä enemmistöistä puhuta. Aluehallintoviraston keskittyessä vain positiivisen uskonnonvapauden toteutumiseen se antaa koulun henkilökunnalle vapauden tulkita ja toteuttaa lakeja ja säännöksiä ihan miten sattuu. Opettajan johdolla tapahtuvasta ruokarukoilemisesta luopumisen lisäksi aluehallintovirastojen tulisi ohjeistaa kouluja selkeillä säännöillä ja seurata niiden noudattamista. Sen sijaan sille näyttää riittävän muutama rivi mustaa valkoisella; koulun henkilökunnan selvitys, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Näin ollen paitsi pienille lapsille, myös aluehallintovirastolle opettaja on auktoriteetti, jota ei kyseenalaisteta.
Poikani aloittaa syksyllä esikoulun. Hän on ryhmänsä ainoa, joka ei kuulu kirkkoon. Mennessään ala-asteelle hän tulee todennäköisesti olemaan lähes sadan oppilaan koulussa ainoa uskontokuntaan kuulumaton. Elämänkatsomustiedon opetuksesta en edes haaveile. Uskonnottomien oikeudet ovat valtakunnallisestikin vielä suuri ongelma, Pohjanmaalla käsitettä ei edes tunneta. Jos erehdyt raamattuvyöhykkeellä puolustamaan näitä oikeuksia, saattaa sinulle käydä kuten minulle. Paikallinen pappi haukkuu tyhmäksi. Tutut, jotka ennen pysähtyivät vaihtamaan kuulumisia, eivät enää edes tervehdi. Sinua yritetään jopa käännyttää. Tämä on kuitenkin pieni hinta, jonka mielelläni maksan, jos saan keskustelua aikaiseksi. Muutokseen on vielä pitkä matka, mutta se ei ole mahdollinen, jos kukaan ei nosta asiaa esille. Siksi kannustan siihen kaikkia, erityisesti täällä Pohjanmaalla - tapauskovaisuuden, perinteiden ja enemmistön kannan kasvattamassa viidakossa.

Lasten uskonnonvapauden puolesta

Nora Luoto:
Euroopan Unionin Perusoikeuskirjan 10. Artikla: "Jokaisella on oikeus uskonnonvapauteen."
Yhdistyneiden Kansakuntien Ihmisoikeusjulistuksen 18. Artikla: "Kaikilla henkilöillä on ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus."
Unicefin Lapsen oikeuksien julistuksen 14. kohta: "Lapsella on oikeus ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauteen."
Kuinka näitä edistää esimerkiksi kirkon lapsikaste?
Kuitenkin:
Euroopan Unioinin 14. Artikla: "Vanhemmilla on oikeus varmistaa lapsilleen omien uskonnollisten, aatteellisten ja kasvatuksellisten vakaumustensa mukainen kasvatus ja opetus."
Unicefin Lapsen oikeuksien julistuksen 14. kohta jatkuu näin: "Valtion tulee kunnioittaa vanhempien lapselle antamaa ohjausta tämän oikeuden (uskonnon- ja omantunnonvapaus) käyttämisessä."
Tämä on ristiriitaista.
Suomen Perustuslain 11 §: "Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus. Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen."
Päiväkodeissa ja kouluissa tapahtuva ruokarukoiluttaminen edistää tämän suhteen vain positiivista uskonnonvapautta, ei negatiivista, johon myös jokaisella on oikeus. (Positiivinen uskonnonvapaus tarkoittaa vapautta oman uskonnon harjoittamiseen. Siihen kuuluu mm. vapaus rukouksiin, omiin rituaaleihin sekä yksin että ryhmässä, oman uskonnollisen tai muun vakaumuksellisen kannan ilmaisemiseen ja vapaus kasvattaa lapsensa oman vakaumuksensa mukaisesti.Negatiivinen uskonnonvapaus on vapautta uskonnosta, vapautta olla osallistumatta mihinkään uskonnonharjoitukseen ja kuulumatta mihinkään uskonnolliseen järjestöön.)
Yhdistyneiden Kansakuntien Ihmisoikeusjulistuksen 26. Artikla, kohta 2: "Opetuksen on pyrittävä ihmishengen täyteen kehittämiseen sekä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioittamisen vahvistamiseen. Sen on edistettävä ymmärtämystä, suvaitsevaisuutta ja ystävyyttä kaikkien kansakuntien ja kaikkien rotu- ja uskontoryhmien kesken."
Unicefin Lasten oikeuksien Periaate 10: "Lasta tulee suojella sellaisilta toiminnoilta, jotka saattavat kasvattaa hänessä taipumuksia rodulliseen, uskonnolliseen tai muunlaiseen syrjintään. Häntä on kasvatettava ymmärtämykseen, suvaitsevaisuuteen, kansojen välisen ystävyyden, rauhan ja yleismaailmallisen veljeyden hengessä sekä täysin tietäen, että hänen tarmonsa ja kykynsä olisi saatettava palvelemaan hänen lähimmäisiään." Miten näitä edistää koulujen nykyinen uskonnonopetus, jossa lapset jaetaan uskonnontuntien ajaksi ryhmiin perheensä uskonnollisen tai uskonnottoman vakaumuksen perusteella?
Kehoitan kaikkia miettimään lasten oikeuksia sekä toimimaan niiden toteutumisen puolesta. Lapsi itse ei välttämättä osaa pitää kiinni oikeuksistaan, se on meidän tehtävämme. Katsomusten tasa-arvon ja lasten uskonnonvapauden tulee toteutua päiväkoti- ja koulumaailmasta alkaen.

Keitä me olemme, miksi tämä blogi on perustettu?

Koska parempaakaan sanaa ei ole, meitä voi kutsua brighteiksi, välkyiksi. Bright voi olla ateisti, agnostikko, igteisti, uskonnoton, kuka tahansa, joka ei usko yliluonnollisiin asioihin ja toimijoihin, jumaliin, enkeleihin, vetehisiin, maahisiin, kummituksiin.

Maailmankuvamme on naturalistinen ja se perustuu luonnontieteisiin sekä todisteisiin. Suhtaudumme kriittisesti menneisyyden mytologisiin kertomuksiin, joita esitetään historiallisina totuuksina. Edustamme tieteellisrationaalista ajattelua dogmaattisen ja kritiikittömän ajattelun vastapainona.

Moraalikäsityksemme on sekulaarihumanistinen. Moraali ei tarvitse perustelukseen yliluonnollista auktoriteettia tai pyhiä kirjoituksia. Ihminen on sosiaalinen laji, jonka yhteisöelämälle moraali on välttämätöntä. Se on ihmisen synnynnäinen ominaisuus, jota oppiminen tukee ja syventää. Olemme rauhantahtoisia, suvaitsevaisia, empaattisia ja hyväntahtoisia ihmisiä ja haluamme edistää ihmisten sekä muun luonnon välistä rauhanomaista rinnakkaiseloa.

Yhteiskunnallisena tavoitteenamme on molempien valtionkirkkojen erityisaseman purkaminen eli sekulaari valtio. Tavoitteemme ja toimintamme nojaavat edellä mainittuun luonnontieteisiin perustuvaan naturalistiseen maailmankuvaan sekä sen edistämiseen.

Tavoitteenamme on myös uskonnonopetuksen poistaminen kouluista, päivähoidosta sekä valtion yliopistoista. Vain siten vakaumusten tasa-arvo ja laaja uskonnonvapaus toteutuu.

Haluamme harjoittaa ystävällistä ja asiallista vuoropuhelua kaikkien vakaumusyhteisöjen, niin uskonnottomien kuin uskonnollisten välillä. Toisaalta haluamme myös tehdän selvän rajanvedon suomalaisen vapaa-ajatteluliikkeen perinteikkääseen edustajaan, Vapaa-ajattelijain Liittoon. Historiansa ja toimintakulttuurinsa takia se ei pysty edistämään sellaista keskustelua ja yhteiskunnallista muutosta, joihin itse haluamme panostaa.