Nora Luoto
Ennen kuin poikani aloitti ala-asteen, sovin luokanopettajan ja rehtorin kanssa joistakin käytännön asioista. Kuten siitä, että hän ei osallistuisi seurakunnan järjestämiin aamunavauksiin, joita on noin kerran kuussa. Ensimmäinen tällainen aamuhartaus koitti ja poikani osallistui siihen, koska opettaja oli omien sanojensa mukaan kokonaan unohtanut.
Syyskuun alussa uutisoitiin erään helsinkiläiskoulun järjestämästä pakollisesta muslimijuhlasta. Koulussa vietetään monikulttuurista juhlavuotta. Vastavuoroisesti joulujuhlan alussa esitettävä kristillinen joulukuvaelma on pakollinen kaikille oppilaille, myös muslimeille. Miksi uutiskynnystä ei puolestaan ylitä se, että uskonnottomien perheiden lapsien on ollut pakko osallistua uskonnollisiin aamuhartauksiin, kirkossa käynteihin ja ruokarukouksiin? Tätä ei ole tapahtunut vain yhdessä koulussa, vaan koko maassa. Tätä ei ole tapahtunut vain juhlavuotena, vaan joka päivä.
Poikani on koko ala-asteella ainoa, joka opiskelee elämänkatsomustietoa; opetan häntä itse kotona. "Kaikki kuuluu kirkkoon! Toi ET on ihan kakka juttu! Miksi sä aina lintsaat uskonnontunnilta?" Näin luokkakaverit ovat suhtautuneet asiaan. Juttelimme tästä opettajan kanssa ja opettaja puolestaan jutteli oppilaiden kanssa: "Keskustelimme elämänkatsomustiedosta luokan kanssa. Toivottavasti nyt ymmärrys lisääntyi." Ihan oikeastiko (tapa)uskovien perheissä ei ollenkaan jutella erilaisista maailmankatsomuksista? Kenen vastuulla se sitten muka on, että lapsista kasvaisi kaikkien tasa-arvoista kohtelua kannattavia ja erilaisuutta hyväksyviä aikuisia.
Erään kirkkoon kuuluvan ystäväni mukaan heillä ” ei ole koskaan sen kummemmin puhuttu mistään uskonnoista ja niistä asioista, eivät ole kyllä kyseenalaistaneet silti ketään muutakaan siitä kuka uskoo ja kuka ei ja kuka mihinkin. Hyväksyvät siitä huolimatta erilaisuutta ja tasa-arvoa. Ehkä joskus asiat vaan hyväksytään ilman sen kummempaa kyseenalaistamista”. Saa uskoa tai olla uskomatta, mutta kyllä ”uskonnoista ja niistä asioista” pitäisi puhua lasten kanssa avoimesti oli vanhempien maailmankatsomus millainen tahansa. Lapsille tulisi antaa mahdollisuus kyseenalaistaa ja muodostaa oma käsityksensä, vaikka se eroaisi vanhempien kannasta. ”Hyväksyvät siitä huolimatta erilaisuutta ja tasa-arvoa.” Niinhän sitä luulisi, mutta juuri tietämättömyyttään ovat poikanikin luokkakaverit hänelle huudelleet.
Ateismi ei ole uskonto, mutta joskus toivon, että olisi, koska silloin sitä ehkä pidettäisiin samanarvoisena muiden katsomusten kanssa. Uskonnottoman on pakko olla vähän hankala ja alleviivata omaa katsomustaan, jotta häntä ei jatkuvasti vähäteltäisi, vaikka jo yli miljoona suomalaista ei kuulu mihinkään rekisteröityyn uskonnolliseen yhdyskuntaan. Tilastokeskuksen mukaan miljoonan uskonnottoman määrä ylittyi viime vuonna. Alueelliset erot ovat suuria, sillä Etelä-Pohjanmaalla vain yhdeksän prosenttia ei kuulu uskonnolliseen yhteisöön. Uudellamaalla heitä on 27 prosenttia asukkaista. Se ei silti tarkoita, etteikö myös Etelä-Pohjanmaalla tulisi ottaa uskonnottomat huomioon siinä missä muutkin.
Tuli mieleen eräs lehtijuttu parin vuoden takaa. Olin juuri ruvennut puolustamaan lasten uskonnonvapautta alueella, jossa koulujen käytäntöjä ei ole totuttu kyseenalaistamaan. Kyseessä oli ruokarukoiluttaminen, kirkossa käynnit ja aamuhartaudet, mutta paikallislehti uutisoi asian niin, että vastustin uskontoja ja uskonnonopetusta sen kaikissa muodoissa. En tiedä, oliko koko asia tosiaan täysin toimittajan käsityskyvyn ulottumattomissa vai tehtiinkö juttu tahallaan väärin. Taloudellisten resurssien löytymisen lisäksi vielä vaikeampaa tuntuu olevan löytää päänsisäisiä resursseja ajatusmaailmansa laajentamiseen: kaikkia pitää sittenkin kohdella tasa-arvoisesti maailmankatsomuksesta riippumatta. Jutellessani erään kerran ala-asteen rehtorin kanssa, hän kertoi poikani tulevan luokanopettajan olevan ”ihan sydän syrjällään”, koska koulun aloittaisi uskonnottoman perheen lapsi, jonka äiti oli paitsi tietoinen oikeuksistaan, myös vaati niiden toteuttamista.
Sitä pitäisi ilmeisesti tuntea itsensä jollain tavalla syylliseksi. Syylliseksi siitä, että on kehdannut mennä hankaloittamaan koulun arkea. Pitäisi pyydellä anteeksi sitä, että meidän perhe ei muiden tavoin usko jumalaan ja marttyyrimaisesti alistua siihen, että tässä mennään nyt enemmistön katsomuksen mukaan ja toimitaan niin kuin on aina toimittu. Ei. Päinvastoin täytyy jaksaa valittaa. Täytyy jaksaa olla hankala ja toistaa itseään, kunnes asiat ja asenteet muuttuvat. ”Jonkun” mielestä uskonnottomia ei syrjitä Suomessa. ”Joku” ei ole uskonnoton.
